keskiviikko 3. marraskuuta 2010

Vaatekaappiherätys

Olin ennen melko vaatehamstraaja, keräsin kirppareilta vaatteita kauheat kasat, "tää on kiva", "kyllä mää tälle jotain käyttöä keksin". Viimeisen vuoden ajan olen kuitenkin karsinut vaatekaappiani melko rajullakin kädellä. Kaikki vaatteet, joita en tosissani rakastanut, lähtivät kävelemään. Kirpparille meni isot kasat korkkareita, joita olin ostanut vaikka tiesin etten pystyisi niillä kävelemään. Nykyään onneksi tiedän minkälaisilla koroilla pysyn pystyssä. Kirpparille lensi myös pari juttua, joita olen jälkeenpäin harmitellut.Yksi musta vintagepaljettiliivi on kaiherrellut mieltä. Nyt keksisin sille vaikka mitä käyttöä.

Vaatekaappiherätyksen jälkeen vaatteita on tullut ostettua harvemmin, mutta lähinnä  olen tehnyt sitäkin parempia ostoksia. Pari hutijuttua olen valitettavasti viime aikoinakin ostanut. Yhdet ballerinat Pariisista, ne menivät rikki jo kolmen kuukauden käytön jälkeen. Ensi keväänä olisi siis taas uusien vuoro.Myös uuden trenssin ostaminen taitaa olla käsillä, viime keväänä ostettu vaalea trenssi osoittautui liian pieneksi, joten se saa lähteä kiertoon kunhan saan uuden tilalle.  Burberryyn ei kyllä varaa ole, mutta ainahan voi haaveilla. Ehkä joltain huokeammalta merkiltä löytyisi  sopiva. Pari vuotta uskollisesti palvellut musta bleiseri on myös menossa pieneksi, en vain meinaa löytää juuri mieleistä. Haluan kolmenappisen version, mutta joka puolella tuntuu olevan yksinappisia. Pari uutta pitkähihaista ja uusi sateenvarjo, jollain pirtsakalla värillä, olisivat myös tervetulleita uudistuneeseen vaatekaappiini. Lupaan laittaa näiden tieltä kiertoon pari kappaletta ei niin kivoja vaatteita. 

Kuvat: Topshop, SoFeminine

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti