tiistai 18. tammikuuta 2011

Lucky me

Kerroin viimeksi siitä astiakaapista jota olin katsellut viikonloppuna kirpputorilla ja pelkäsin ettei sitä enää saisi sitten kun sinne takaisin pääsisin. No, isä kuuli lauantaina huoleni ja soitti eilen ja kertoi käyneensä maksamassa sen kun tiesi ettei minulla olisi aikaa viikolla käydä sitä maksamassa. Tänään kuulemma aikoi hakea sen peräkärryn kera, on mulla muuten paras isä ikinä. Ensi viikonlopun vietän sitten vanhempieni luona hioen ja maalaten, sillä kaappi on tällä hetkellä männyn värinen. Haluan sen mustaksi. Ehkä saisin samalla aloitettua sen sängynpäädyn rakentamisen... Olen hyvä suunnittelemaan ja ideoimaan, toteuttamisen kanssa on aina vähän viivettä. Tämän vuoden lupaus voisikin olla: enemmän tekoja!

Tajusin muuten tänään ettemme ole ostaneet asuntoomme yhtäkään uutta huonekalua, kaikki on saatu, dyykatty tai hankittu kirpputorilta.  Erään senkin kanssa kävi tuuri, olin kahta päivää aiemmin ostanut kierrätyskeskuksesta vanhan puisen liinavaatekaapin, sitten löysin tämän samaa sarjaa olevan senkin roskakatoksestamme. Taloyhtiöömme oli tulossa remontti ja asunnot tyhjentyivät siksi aikaa, todella monet asukkaat jättivät ylimääräiset huonekalut roskakatokseen dyykkareiden iloksi.Yksi nojatuoli odottaa vanhempieni luona kunnostamista, sen dyykkasin Helsingistä ja raahasin autolla Ouluun.
1. Bolig Magasinet 2. Pure Boheme 3. Elle Deco



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti