keskiviikko 29. elokuuta 2012

Savesta

Kirpparilta löytyi pikkurahalla savipurkit. Helsingin reissulta mukaan lähti Ferm Livingin korkkitarjotin suloisesta Poreesta. Vähän höpsönä olen noihin purnukoihin ja varsinkin lasisia maustepurkkeja on tullut keräiltyä jo oima satsi.

keskiviikko 15. elokuuta 2012

Ratkaisuja




Pari väliaikakuvaa kaaoksesta. Vaaterekki sijaitsi vielä kuvanottohetkellä makkarissa mutta eilen saatiin vihdoinkin oikea tanko vaatehuoneeseen ja vaatteet sinne järjestykseen. Remonttibudjetin rahat eivät riittäneet vaatehuoneen sisustamiseen  joten sitä rempataan pikkuhiljaa ja pikkurahalla. Ideoita hyviin ja edullisiin vaatehyllyihin kaivataan siis!

Mustan astiakaapin siirsin eteiseen, siitä tulikin kenkäkaappi. Astioille on ihan tarpeeksi tilaa keittiössä. Pärekori löytyi pilkkahinnalla kirpparilta, viimeaikoina kirppistuuri on lykästänyt. Eilenkin löysin pitkästä aikaa jopa vaatteita syksylle. Nahkatakkia ja farkkupaitaakin pätkittäväksi. Kuvaa niistä myöhemmin.

tiistai 14. elokuuta 2012

Viime viikolla



Viime aikoina on flunssan lomassa syöty hyvin, juhlittu hyvässä seurassa, ihailtu patosiltojen tyrskyjä ja opeteltu ottamaan päivänasu-kuvia, (viimeisessä on vielä harjoiteltavaa selvästi...)

maanantai 13. elokuuta 2012

When you need inspiration




The Selby

Älyttömästi inspiroivia ja sekopäisiä koteja, työtiloja ja ihmisiä ympäri maailmaa.


Freunde von Freunden — Bent Angelo Jensen — Fashion Designer, Apartment & Studio, St.Georg & St.Pauli, Hamburg — http://www.freundevonfreunden.com/interviews/bent-angelo-jensen/
Freunde von Freunden


 Haastatteluita myös ihmisistä ympäri maailmaa, heidän kotejaan ja ja työtilojaan.


.
Likainen Parketti (Pinterest)
 
     Tässä kaksi kärpästä yhdellä. Pinterest on pullollaan käyttäjiä ja heidän pinnaamiaan kuvia, jokaiselle löytyy varmasti jotakin. Huonona puolena on jos käyttäjät unohtavat ilmoittaa kuvien alkuperän, tämänkin kuvan löysin ilman tekstejä alkuperästä. Likaisesta Parketistahan se oli, Nenan äidin asunnosta.

Huomenta


Kameran johto on edelleen hukassa, onneksi puhelimella saa silti kivoja kuvia. Sisustus hapuilee vielä omia piirteitään ja osa paikoista on vielä remontoimattakin. Seuraavana laitetaan vaatehuone kuntoon, tällä hetkellä vaatteet ovat olleet lähinnä matkalaukuissa ja lattialla levällään. 

On hankala sanoa lempipaikkaa uudessa kodissa, keittiö toki on yksi lemppareista mutta myös makkarissa viihdyn. Edellisessä kodissa makkari oli vain nukkumista varten mutta täällä tykkään ottaa läppärin ja aamukahvin (jota olen opetellut juomaan rempan aikana) hitaina aamuina mukaan.

Makkarin päätyseinälle valittiin tehosteväriksi Tikkurilan kartasta tummanvihreä sävy nimeltään syvänne. Olen aivan rakastunut tähän, tuo kivaa kontrastia mustavalkeaan sisustukseen jota suosimme molemmat mieheni kanssa.

sunnuntai 5. elokuuta 2012

Elokuun lempparit



 
Kuvat: 1: a beautiful living, 3: Mäklarhuset, 4: stadshem

Keittiöön

Tarttis maton keittiöön. Muovimatto vois sopia parhaiten puhdistamisominaisuuksien puolesta. Tuo mustavalkoinen kenno olis makea mutta ehkä nyt tarvitaan jotain vaaleaa kun kaapitkin on mustat. Metrejäkin saisi olla neljä.

Ens viikolla haetaan puuta keittiönpöytää varten, jalat löysin mummolan varastosta, kuvaa voisin laittaa kun on valmista.

Tiedättekö muita liikkeitä joista löytyis kivoja muovimattoja, edulliseen hintaan vieläpä?

Matot: Konglomerat