perjantai 26. marraskuuta 2010

Vapaa perjantai




Vapaata perjantaita on vietetty rästitehtävien ja siivouksen parissa. Puhdistin jopa vessan viemärin ihan vapaaehtoisesti! Palkitsin itseni siitä hyvästä choriso-ruusukaali-pastalla ja lasillisella punaviiniä, joka on varattu iltaa varten. Illalla näen rakkaitani ja lähdemme pubikierrokselle.

Älä osta mitään-päivä ei ihan onnistu kohdallani sillä kävin varaamassa itselleni uudet silmälasit, toisaalta niitä ei makseta vielä joten enhän silloin ole vielä mitään ostanut? Toisaalta koen olevani melko järkevä ostelija muutenkin, pyrin hankkimaan tavaraa vain tarpeeseen, vaikka välillä toki tulee osteltua mielihalujenkin mukaan. Pari viikkoa sitten opettajamme kysyi oppitunnilla että kuinka moni meistä nauttii shoppailusta. Viittasin, mutta mielessäni kävi kuitenkin sellainen ajatus että nautin nykyään sitäkin enemmän epäshoppailusta, haaveilusta. Täälläkin blogissa postailen yleensä asioista joita haluaisin mutta joita minun ei ole pakko hankkia. Ehkä se helpottaa kun saa purkaa halunsa jonnekkin järjestelmällisesti. Sen jälkeen on helpompaa miettiä sitä mitä oikeasti tarvitsee. Niinkuin sen uuden maton ja taulunkehykset julisteille, jotka ovat odottaneet kotia jo puoli vuotta. Tiedän että tarvitsen kodin jossa on kaunista ja viihtyisää.


Kuvat: Bolig Magasinet, emmas designblogg, the selby

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti