keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Ole mulle patteri aina, mua saat lämmittää


Tänään sain viimeinkin uudet rillini, kahdet yhden hinnalla. Otin yhdet vähän nörtimmät ja yhdet arkilasit.Ihanaa kun katse kirkastui taas. Sen lisäksi hairahdin H&M:n alennusmyynneissä, ostin yhden collegepaidan ja nämä villasukat. Olivat ihan villaa ja angoraa eivätkä sitä iänikuista akryylia, josta jaksan jauhaa vaikka ikuisuuden. Tosi söpöt kotisukat ja tarpeeksi ohuet että menevät vaikka saappaisiinkin, tupsut voi sitten jättää kivasti esille.

Tämä on ensimmäinen talvi ikinä, kun minua ei aivan kamalasti ärsytä. Vieläkään en tykkää talvesta mutta siedän sentään. Ostin pari viikkoa sitten ensimmäiset toppahousut sitten ala-asteen. Untuvatakki taas on lämmittänyt isoimmilla pakkasilla mutta vielä nyt mennään villakankaisella, säästelen untuvaa niihin hulluihin pakkasiin.

Kaksi asiaa ärsyttää; se että olen hukannut kahden viikon sisään jo kahdet hansikkaat. Toiset oli nahkaiset lampaankarvalla. Niiden hukkuessa ostin Budget Sportista edulliset toppahansikkaat, ne menivät hukkaan perjantaina. Sen jälkeen palelluttin kädet pahasti. Maanantaina ostin tilalle henkkamaukan mokkalapaset mutta ne eivät ole tarpeeksi lämpimät joten joulupukille lähti toive uusista nahkalammaskarvahanskoista. Ne sitten nidon käsiini kiinni jotta en hukkaisi  niitä.

Toinen ärsyttävä asia on se että talvisin olen monen muun tapaan todella väsynyt, tämä syksy on ollut  varsinkin ihan hullun kiireinen. Olen tehnyt koulun ohella töitä ja koulussakin on ollut aika paljon hommaa verrattuna aikaisempaan opinahjooni. Ihan on mennyt aikaa tajutessa että täällä tulee läksyjä ja kokeitakin pidetään joka jakson lopussa joka aineesta. Ei meillä aikasemmassa koulussa sellasia ollut ja lukiostakin on jo sen verran aikaa että nyt täytyy ihan opetella opiskelemaan. Tällä hetkellä olen  työharjoittelussa ja siellä on myös melkoista kiirettä, opittavaa on ihan hulluna, mutta olen tykännyt ihan valtavasti olla siellä.  Eiköhän tämä väsy tästä hetkeksi helpota kunhan pääsen joulunviettoon ja sen jälkeen hetkeksi lomailemaan.

2 kommenttia:

  1. Moi:)

    mäki hukkaan hanskoja ihan työkseni:D
    joten mä ratkasin asian niin että tein aikuisten versiot hanskojen pidike nipsuista. tiäkkö, sellaset joissa toinen pää on kiinni takin hihassa ja toinen hanskassa.Avot! eipä oo menny hanskat hukkaan ennää:)

    VastaaPoista
  2. Joo mää oon vakavasti harkinnut niitä taas tänä vuonna. Joskus aiemmin mulla on sellaset ollutkin muttakun hukkasin niistäkin toisen kappaleen, haha oon toivoton : D

    VastaaPoista